30.3.06

 

Hassuja miljardöörejä

Tänään täyttää 80 vuotta Ikean perustaja Ingvar Kamprad. Tyhjästä aloittanut Kamprad on maailman neljänneksi rikkain ihminen. Mies on tunnettu yltiöpäisestä nuukuudestaan.

Toinen omaperäinen miljardööri on Tetra Pakin entinen omistaja Hans Rausing, joka niinikään täytti 80 viime viikolla. Tämä ukkeli ajelee rättisitikalla ja vaihtoi Mininsä 12 vuotta vanhaan Lada Nivaan.

Yhteistä molemmilla on, että asuvat kumpikin ulkomailla, Kamprad Sveitsissä ja Rausing Englannissa. Kumpikin on vielä tiukasti bisneksessä mukana. Kamprad ajelee Ikean ilmaisbusseilla myymälöihin ja tarkkailee asiakaskuntaa. Rausing taas seuraa elintarviketeollisuutta vierailemalla viikottain elintarvikeliikkeissä ja tuotantolaitoksissa. Lisäksi molemmat ovat osanneet hyödyntää Venäjän valtavan potentiaalin Neuvostoliiton romahdettua.

Aika velikultia.

15.3.06

 

Isänmaallisuudesta

Tuoreen tutkimuksen mukaan ruotsalaiset ovat kolmanneksi vähiten isänmaallisia entisten itäsaksalaisten ja liettulaisten jälkeen. Muut top5:n maat ovat Slovakia ja Puola.

Eilen luin yleisönosastolta, kun joku mummo ihmetteli, kun lapsenlapset eivät osaa maan kansallislaulua. Sitä ei enää koulussa lauleta, koska se on rasistinen. Sen sijaan kouluissa lauletaan Idas sommarvisan tyyppisiä lastenlauluja. Muistaakseni Suomessakaan ei enää ole pakko laulaa suvivirttä.

Kohta kielletään lihapullat, ruotsin lippu ja kruunu.

8.3.06

 

Tilastotietoa (naistenpäivänä)

Tässäpä teille tilastotietoa Ruotsista:

Lähde www.city.se. Lisää tilastoja tästä.


1.3.06

 

Jääkiekkoa

Viime sunnuntaina Suomi ja Ruotsi pelasivat olympialaisten jääkiekkofinaalissa. Ruotsissa pidettiin pienenä ihmeenä, että Suomi ylipäätään pelaa loppuottelussa, sillä useita avainpelaajia oli loukkaantuneena ja osa kieltäytyi tulemasta erinäisiin syihin vedoten. Mutta loppujen lopuksi ennen ottelua puhuttiin unelmafinaalista ja jotkut jopa sovittivat suosikin viittaa Suomen hartioille.

Itse menin lähikuppilaan katsomaan peliä. Paikka oli tupaten täynnä ja tunnelma oli kihelmöivä. Osa oli oikein pukeutunut kelta-sinisiin pelipaitoihin. Nämä samaiset tyypit erottautuivat joukosta "Sverige-Hammarby" huudoillaan ja taputuksillaan.

Suomi teki ottelun ensimmäisen maalin. Silloin kyllä selvisi, että onhan kuppilassa muitakin suomalaisia. Iso vaalea perusäijä, jolla oli nahkatakki ja farkut. Myöhemmin tämä sai seuraa parista isosta miehestä, joilla oli nahkatakin selässä ja lippalakissa Suomen leijona. Jotain ne huuteli ruotsiksi alkuasukkaille, joten kyllä ne täällä ihan pysyvästi asuu.

Erätauolla näytettiin Ruotsin aikaisempia olympia- ja maailmanmestaruusvoittoja. Siinä vaiheessa suomalaiset jampat kyselivätkin vuoden 1995 loppuottelun perään.

No Ruotsihan tämän ottelun voitti, mutta ihmiset ottivat sen melko rauhallisesti. Ovat ilmeisesti jo niin tottuneita voittamaan. Ainoastaan nämä Hammarby-fanit pitivät omaa meteliään ja koittivat saada muitakin mukaan, mutta huonolla menestyksellä.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?