28.6.06

 

Julkkisbongausta I

Täällä ei julkisuuden henkilöille juurikaan arvoa anneta eikä yksityisyyttä arvosteta. Itse tyydyn listaamaan ruotsalaiset julkkikset, jotka olen onnistunut bongaamaan täällä.


20.6.06

 

Tulevaisuuden haaveista

Viikonloppuna luin tutkimuksesta, jossa oli selvitetty maahanmuuttajanuorten* ja nuorten tulevaisuuden tavoitteita. Korkeakouluopinnot kiinnostivat 42 %:a maahanmuuttajnuorista ja 28 %:a ruotsalaisnuorista. Suosituimmat opintosuunnat maahanmuottajanuorten keskuudessa olivat juridiikka, talous, lääketiede ja tekniset tieteet. Ruotsalaisnuorten keskuudessa vallitsivat pehmeämmät arvot; suosituimpia olivat media-ala, psykologia, kasvatustiede ja taide.

Muutos aiempaan vastaavaan tutkimukseen oli merkittävä. Tuolloin maahanmuuttajanuoret olivat sitoutuneita jatkamaan vanhempien kebab-ravintolaa tai suutarinliikettä eli yrittäjyys ja palvelu-ala olivat suosituimpia. Jos ajattelee ruotsinsuomalaisia, niin kehitys lienee ollut samansuuntaista. Ei ne toisen tai kolmannen sukupolven ruotsinsuomalaiset raada niska limassa tehtailla tai rakennustyömailla, kuten vanhempansa tekivät 60- ja 70-luvuilla.

Nuorissa on tulevaisuus -- etenkin maahanmuuttajanuorissa.

* Syntynyt ulkomailla tai molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla.

2.6.06

 

Vinkkejä kesäiseen Tukholmaan

Täkäläinen lempisarjakuvani Rocky suosittelee seuraavia paikkoja kesäisessä Tukholmassa. Osa toimii ympäri vuoden.

Kahvilat

Baarit

Liikkeet

Muut


This page is powered by Blogger. Isn't yours?