Elämää Ruotsissa

Hej. Ainoa sana, jonka olen vaihtanut nykyisten naapureiden kesken on "hej". Kovasti ovat trendikkäitä ja meneviä -- ainakin ne, jotka ovat vastaan tulleet. Asunto on Södermalmilla alueella, jossa "asuu etupäässä Skanstullin Vivossa asioivia keskiluokan lapsiperheitä. Nämä käyttävät pyöräilykypärää ja äänestävät sosiaalidemokraatteja. Joukossa myös masentuneita yksinasujia yksiöissään". Näin kertoi Aftonbladet taannoin.

Talot Metargatanilla on rakennettu 1920-30-luvuilla. Alue muistuttaa Helsingin Torkkelinmäkeä. Kadut ovat kapeita ja yksisuuntaisia. Talot ovat3-4 kerroksisia tiilitaloja, joissa rapattu julkisivu, tiilikatto ja kuusi-ruutiset ikkunat. Hienot valurautaiset kaiteet rappukäytävässä.

Pyörätieverkosto on sangen kattava. Poikkeuksena Helsinkiin ovat autokaistojen sivussa tai risteyksissä jopa keskellä menevät pyöräilykaistat, mutta kaipa täällä on Suomea kehittyneempi liikennekulttuuri, kun autot jopa väistävät pyöräilijöitä. Työmatkani kulkee keskustan läpi, joten tärkeimmät nähtävyydet tulee bongattua päivittäin. Eilen jopa kikkailin ruuhka-aikaan Sergelin torilla. Tuntuu siltä, että ruuhkat ovat täällä myöhemmin kuin Suomessa: Aamulla seitsemältä oli suht väljää kaduilla ja toisaalta eilen poljin kotiin kuuden jälkeen ja autoliikenne mateli kaikkialla. Ennen kaikkea kelit ovat hellineet pyöräilijää viime päivät: Aurinkonpaiste, kevyt myötätuuli sekä loiva alamäki ovat olleet vallitseva olotila. Samaa totesi eilen esimieheni, jolla on suomalaiset sukujuuret.

Hejdå.